Yritysesittely

Henkilökunta

LEVIN LEMMIKKITARVIKE ON KOIRAHARRASTAJAN UNELMASTA SYNTYNYT TÄYDEN PALVELUN ELÄINTARVIKEKAUPPA

Yritysesittely

Levin Lemmikkitarvike on Kittilässä toimiva monipuolinen eläintarvikekauppa. Tuotevalikoimamme pitää sisällään pääasiassa koirille suunnattuja tuotteita, mutta palvelemme pienimuotoisesti myös kissoja sekä pieneläimiä omistajineen.

Yrityksen omistaja Sari Naukkarinen-Ojala on toiminut intohimoisena koiraharrastajana jo vuosien ajan. Ajatus omasta eläintarvikeliikkeestä syntyi vuonna 2013.

Rakkaudesta ja intohimosta koiriin autotallin kulmaan rakentuikin aluksi pienimuotoinen putiikki, joka toi äitiyslomalla olevalle Sarille pientä lisätienestiä. Toiminta kasvoi kuitenkin nopeasti täyspäiväiseksi yrittäjyydeksi ja koko autotallin kattavaksi myymäläksi. Marraskuussa 2021 toiminta laajeni myös verkkokaupan puolelle, jolloin Levin Lemmikkitarvikkeen asiakaskunta laajeni koko Suomen kattavaksi toiminnaksi.

Vuosien mittaan pieni autotalli kävi ahtaaksi kysynnän kasvaessa jatkuvasti. Elokuussa 2023 myymälä muutti isompiin tiloihin Kittilän kylälle. Myymälätilan suurentuessa, pystyimme kasvattamaan valikoimamme määrää merkittävästi ja palvelemaan näin ollen entistä paremmin asiakkaitamme. Meiltä löydät esimerkiksi alueen kattavimman raakaruokavalikoiman. Myymälässä työskentelee Sarin lisäksi Juuli ja Tiia. Olemme kaikki apunasi tarvitsitpa apua sitten oikeanlaisen ravinnon löytämiseen tai tarvikkeiden hankintaan. Meiltä saat aina henkilökohtaista ja ammattitaitoista palvelua.

Yritysesittely

Täydennämme tuotevalikoimaamme jatkuvasti asiakkaiden tarpeiden ja kysynnän mukaan. Kerro toiveesi, me yritämme parhaamme mukaan toteuttaa sen.

Toivotamme kaikki kaksi- ja nelijalkaiset asiakkaamme lämpimästi tervetulleeksi Levin Lemmikkitarvikkeeseen!Yritysesittely