SaatavuusHeti
Varastotilanne ja saapuvat
Tuotteen kuvausCanineCare Hyaluron + Kondroitiini -ravintolisä on tarkoitettu avuksi niveljäykkyydestä ja nivelvaivoista kärsiville koirille. CanineCare Hyaluron + Kondroitiini -ravintolisää suositellaan aktiivisille, kovalle rasitukselle joutuville koirille, joiden hyaluronin ja kondroitiinin tarve ovat kasvaneet. Myös nivelongelmille alttiit rodut ja suurikokoiset koirat saattavat hyötyä varhain aloitetusta hyaluronilisästä.
Hyaluronihappo on nivelnesteessä esiintyvä voiteluaine, joka parantaa nivelten liikkuvuutta, vähentää nivelten kulumista ja lisää nivelen iskunvaimennuskykyä. Keski-iästä lähtien koiran oma hyaluronituotanto alkaa vähentyä. Liikkeelle lähtö makuulta saattaa muuttua vaivalloiseksi, koira ei enää välitä hypätä autoon tai sohvalle ja lenkillä vauhti hiipuu ja liike muuttuu lyhyeksi ja kankeaksi. Lisäämällä koiran ruokavalioon hyaluronilisän voidaan merkittävästi ennaltaehkäistä ja vähentää jo alkaneita oireita. Hyaluronin vaikutusta nivelessä voi verrata saranan rasvaamiseen. Ennen nariseva ja kankea sarana liikkuu rasvaamisen jälkeen sulavasti ja äänettömästi.
Hyaluronin ohella CaninCare Hyaluron + Kondroitiini sisältää muita tehoaineita parempaan nivelterveyteen. C-vitamiini on välttämätöntä kehon omalle kollageenituotannolle ja rustojen toiminnalle. Lisäksi se auttaa suojaamaan soluja hapettumisstressiltä. Kollageeni on tärkeä tekijä rustossa nivelten joustavuuden ja liikkuvuuden ylläpitäjänä. Kondroitiinisulfaatti edistää niin ikään ruston terveyttä, suojaa nivelrustoja rappeutumiselta ja estää rustoa tuhoavien entsyymien toimintaa.
VALMISTUSAINEET: Vesi, kollageeni, glyseriini, glukosamiinihydrokloridi, kondroitiinisulfaatti, hyaluronihappo, C-vitamiini, pirunkourauute, kaliumsorbaatti.
SISÄLTÖ / 100g: Raakaproteiini 4,7%, kuitu < 0,2%, tuhka 0,2%, kosteus 87%, rasvapitoisuus < 0,1%.
Annostus vrk: 10ml / 20kg ruokaan sekoitettuna
10 ml sisältää: Hyaluronihappo 70mg, kollageeni 3000mg, glukosamiinihydrokloridi 420mg, kondroitiinisulfaatti 200mg, pirunkourauute 40mg, C-vitamiini 50mg.
Tuotteen koko pakattuna tai myyntipakkauksen koko on arviolta 140 x 200 x 60 mm.
Paino0,5 kg(Tuotteella voi olla kevyt myyntipakkaus.)
KommentitLisää kommentti
Tuotemerkki